Albert Camus sanoi kerran, että "jokainen sukupolvi kuvittele, että sen tehtävänä on uudistaa maailma. Minä tiedän kuitenkin, ettei sitä tehdä uudelleen. Mutta heidän tehtävänsä saattaa olla vielä suurempi: estää maailman hajoaminen." Tämä pohdinta resonoi voimakkaasti, kun puhumme sukupolvesta Z. Naimme 1990-luvun puolivälistä 2010-luvun alkuun, tämä sukupolvi kasvoi hyperyhteyden, ilmastokriisin ja syvien kulttuuristen muutosten kontekstissa. Onko hänellä kykyä kääntää instituutioiden laskua ja edistää merkittäviä rakenteellisia muutoksia?
Tutkimukset osoittavat, että sukupolvi Z muodostaa jo noin 30 % maailman väestöstä ja vuoteen 2025 mennessä noin 27 % maailman työvoimasta. Brasiliassa, IBGE:n tietojen mukaan, 10–24-vuotiaat nuoret ovat jo yli 47 miljoonaa ihmistä, joukko, joka muokkaa talouden ja yhteiskunnan tulevaisuutta.
Usein alienoiduksi tai narsistiseksi leimattu Z-sukupolvi on päinvastoin kuin ajatellaan, syvästi mukana sosiaalisissa kysymyksissä. Deloitte-tutkimuksen mukaan 77 % tämän sukupolven nuorista kertoo, että heidän suurin tavoitteensa on työskennellä yrityksissä, jotka ovat linjassa heidän arvojensa kanssa, ja he priorisoivat asioita kuten kestävyys, monimuotoisuus ja mielenterveys. Samalla 49 % sanoo olevansa valmis jättämään työpaikkansa, jos he kokevat, että heidän mielenterveystään ei oteta työnantajan taholta vakavasti.
Tämä käyttäytyminen heijastaa kasvavaa epäluottamusta perinteisiin instituutioihin. Edelman Trust Barometer 2023 osoittaa, että vain 37 % Z-sukupolven nuorista luottaa täysin hallituksiin ja suuriin yrityksiin. Kuitenkin tämä sama sukupolvi on valmis toimimaan tietoisen kulutuksen ja digitaalisen aktivismin kautta, muuttaen uskomuksensa toiminnaksi.
Yksi Z-sukupolven tunnuspiirteistä on heidän suhteensa teknologiaan. Kasvoivat digitaalisessa maailmassa, jossa on rajaton pääsy tietoon, mutta kärsivät myös tämän ympäristön vaikutuksista mielenterveyteen. Maailman terveysjärjestö (WHO) osoittaa, että nuorten ahdistus ja masennus ovat lisääntyneet 25 % vuodesta 2019, mikä ilmiö, jonka monet asiantuntijat liittävät sosiaalisen median paineisiin ja suorituskykykulttuuriin.
Eteläsuomalainen filosofi Byung-Chul Han kuvailee "No Enxame" -teoksessaan tätä todellisuutta jatkuvan valvonnan tilaksi, jossa yksilöt muuttuvat omien esittäjiensä suorittajiksi. Tämä ylivalotus johtaa jatkuvaan tarinaan hyväksynnästä, mikä voi johtaa olemassaolon tyhjyyteen. Viktor Frankl, teoksessa "Inhimillisen elämän tarkoitus", sanoisi, että tämä tyhjiö on kutsu muutokseen, ja juuri tämä levottomuus voi muuttua muutoksen moottoriksi.
Toisaalta Generation Z osoittaa emotionaalista haavoittuvuutta, mutta toisaalta se kantaa myös resilienssin ja luovuuden potentiaalia. Hajotetussa maailmassa nämä nuoret etsivät vaihtoehtoisia keinoja ilmaista itseään ja osallistua. Minimalismin, yhteisötalouden ja digitaalisen nomadismin kaltaisten liikkeiden kasvu ovat selkeitä esimerkkejä siitä, kuinka tämä sukupolvi etsii uusia malleja elämässä, työssä ja kulutuksessa.
On mahdollista sanoa siis, että toistuva kysymys "tuleeko tämä sukupolvi mitään tekemään?" liittyy enemmän tuottavuuden ja vaatimusten odotuksiin kuin itse Z-sukupolveen. Michel Foucault, teoksessaan "Sanojen ja asioiden" väittää, että tällaiset puheet ylläpitävät valvonnan muotoja, kun taas Z-sukupolvi haastaa juuri nämä normit. Ehkä hän ei "anna jotain" perinteisessä mielessä, mutta tämä voi olla hänen suurin vahvuutensa: kyseenalaistaa ja purkaa vanhentuneita malleja.
Kysymys ei ole siitä, onko sukupolvi Z valmis maailmaan, vaan siitä, onko maailma valmis ymmärtämään ja omaksumaan heidän uudet dynamiikkansa. Tämä sukupolvi ei halua vain sopeutua; se haluaa määritellä uudelleen pelin säännöt. Etätyö, pyrkimys tasapainoon yksityiselämän ja työn välillä sekä keskittyminen hyvinvointiin eivät ole hienostelua, vaan todellisia vaatimuksia, jotka pakottavat rakenteellisia muutoksia.
Joska Z-sukupolvi rikkoo vanhat mallit ja näyttää meille uusia polkuja, hänen suurin panoksensa on todistaa, että todellinen muutos alkaa siitä, mihin mukautuminen loppuu.
(*) César Silva é diretor Presidente da Fundação de Apoio à Tecnologia (FAT) e docente da Faculdade de Tecnologia de São Paulo – FATEC-SP há mais de 30 anos. Foi vice-diretor superintendente do Centro Paula Souza. É formado em Administração de Empresas, com especialização em Gestão de Projetos, Processos Organizacionais e Sistemas de Informação
